28.5.2011

Leijonista ja muutakin

 
Leijona kyselyssä toivotuin koko oli tuo ~27cm. Sitä siis lähden toteuttamaan. Suosikiksi väreissä nousi keltainen, hyvinä kakkosina musta ja sininen. Leijonat saavat nuo kolme väritystä aluksi. Myöhemmin täytyy katsoa kokeillaanko muitakin värejä ja jätetäänkö joku väri pois. 

Kaikenlaista kiirettä on riittänyt ja olen huomannut, että moni asia jää helposti puolitiehen. Keskeneräisiä asioita on tuhottottomasti! (Muistutus itselle, laadi paperille lista!) Yritän lähiviikkoina saada verkkokauppaan ainakin valmiita bambeja, Soput tsi paketteina ja valmiina sekä Silmä -tyynyt myöskin tsi-paketteina ja valmiina. Pöllöistä tulee isompi koko ja värivalikoimaan tulee myös pinkki vaihtoehto. Varmaan jotain muutakin mitä harmaat aivosolut ei nyt muista. Uusia jälleenmyyjiäkin on tipahdellut kivasti. Tämän hetken lista löytyy PaaPii Designin verkkosivulta.

Työhuone on saatu maalattua valkoiseksi ja seulojen pesua varten on asennettu hyvään työskentelykorkeuteen vanha amme. Putkimies täytyy pyytää ensiviikolla paikalle, että saadaan seulanpesuvedet viemäriin eikä lattialle. Työhuoneen ikkunoissa on vielä edellisen tilan vuokraajan teippaukset. Odottelemme innokkaasti, että ne tullaan raaputtamaan pois, niin saadaan omat teipit tilalle. Työtilaan on rakennettu kankaanpainantaa varten iso pöytä. Pituutta kolmisen metriä ja leveyttäkin yli 150cm. Siinä mahtuu ihanasti painamaan. Kanteen pitää kiinnittää vielä pehmuste ja kangas niin se on valmis käyttöön. Kohta päästään muuttamaan! Ihanaa!

Asuntomessuja varten on ollut kiirusta sillä kohteiden kuvattavat huoneet on pitänyt saada valmiiksi Dekon messuluetteloa varten. Viimetipassa sain vielä toiseenkin lastenhuoneeseen verhot ja tyynyt tehtäväksi. Ehdin onneksi ajoissa. Kokonaisuutta toisesta huoneesta en ole vielä nähnyt, jännä nähdä millainen siitä tuli. Toisen kohteen kuvaustilanteessa olin mukana. Kiinnostavaa seurata miten ammattilaisilta nuo hommat sujuivat. Vielä olisi pari asiaa tekemätttä messutaloihin, mutta aikaa heinäkuun puoleen väliin on onneksi vielä hiukan.  

Asensin sivupalkkiin Googlen kääntäjän koska sitä oli kommentteihin toivottu. Ulkomailta kävijöitä onkin viimepäivinä monta tänne löytänyt, sillä töitäni on ollut esillä muutamassa ulkomaisessa blogissa. Ihanaa huomata, että pienen suomalaisen käsityöyrittäjän tekoset kiinnostavat laajemmastikin. :) Aikamoisen hyvä mieli siis.    

Tulipas sepustuksesta pitkä, kiva jos jaksoit lukea. :) Mukavaa lauantai-iltaa!

1 kommentti:

  1. Hei nuo silmä-tyynyt näyttävät tosi mageilta noissa aiemmissa kuvissa. Tuleeko niitä siis eri kokoja? Ja juuri siis noita kuvissa olevia (ja Asuntomessuille tulevia? Osaatko hintaa jo sanoa? Olisin tosi kiinnostunut...

    Jenni

    VastaaPoista